Klubirakennus Breikki sijaitsee Petäjäkankaan golfkentän korkeimmalla kohdalla Kuusamon Tropiikin välittömässä läheisyydessä. Rakennuksen kahdelta talkoovoimin rakennetulta terassilta on hyvä näköala sekä 9-väylän loppupuoliskolle että 1o-väylälle ja rangelle.
Breikki terasseineen toimii levähdyspaikkana kierroksen alussa ja lopussa sekä puolessa välissä.
Breikin sisätiloissa on elektroninen infotaulu, jossa pyörii ajankohtaista tietoa.
Breikin ulkoseinillä on kaksi suurikokoista ilmoitustaulua, joilla on runsaasti kenttään ja kilpailuihin liittyvää tietoa. Rakennuksen toisessa päädyssä on vesipiste.
Breikin sisätiloissa on sekä kahvi- että tuoteautomaatti, jotka toimivat maksukortilla (pois käytöstä 1.10. alkaen). Käteistä rahaa ei siis tarvita eikä voi käyttää maksamiseen. Tuoteautomaatista saa välipalojen lisäksi erilaisia golfiin liittyviä tuotteita. Tuotevalikoimaa kehitetään jatkuvasti, joten kannattaa antaa palautetta!
Breikin päädyssä on vesipiste.
Breikki ja siellä sijaitsevat WC-tilat ovat pelikaudella auki päivittäin lähtökohtaisesti klo 08 – 22.
Kilpailujen yhteydessä kilpailukanslia toimii Breikissä, joten kaikki kilpailijat voivat tullessaan siirtyä suoraan Breikin mäelle, missä kaikki maksut ym kilpailuun liittyvät asiat ml. kisainfo, väliaikatarjoilu ja palkintojen jako hoidetaan. Kilpailujen aikana toimistoon saa yhteyden puhelimitse 0400-215552 tai toimisto@kuusamogolf.
Caddiemasterilla ei ole mitään tekemistä kilpailutapahtumien kanssa.
Caddiemaster- ja laajemmat kahviotoiminnot ovat kilpailuaikojen ulkopuolella tavoitettavissa Kuusamon Tropiikin vastaanoton yhteydessä.
CADDIEMASTER (talvilevolla)
Puh. 0400 215 341 (ei vastaa)
toimisto@kuusamogolf.fi (vastaa)
KUUSAMO GOLF ry
Postiosoite: c/o Alpo Leinonen
Sahankuja 6, 93600 Kuusamo
Puh 0400 215 552
toimisto@kuusamogolf.fi
KENTÄN SIJAINTI
Kylpyläntie 4, 93600 KUUSAMO
Whatsapp 0400 215 552
Caddiemaster 24/7 (suljettu)
Kenttä on suljettu talven ajaksi.
Toimisto 08.00-20.00
Evästeiden avulla tarjoamme paremman verkkosivuston käyttökokemuksen ja henkilökohtaisemman palvelun. Hyväksymällä evästeet, voimme kehittää palveluistamme parempia ja pystymme tarjoamaan sinulle kiinnostavia sisältöjä. Sinä hallitset evästeitäsi ja voit muuttaa evästeasetuksiasi milloin tahansa.