Puheenjohtajan viesti
HCR:n kanssa käyty neuvonpito.
Hei!
Kävimme toiminnanjohtaja Alpon kanssa tiistaina 24.8.22 neuvonpitoa HCR:n asiasta päättävien johtajien kanssa.
Aiheena oli Kuusamon Golfkentän tulevaisuus ja seuraamme / jäseniämme kiinnostavat yksityiskohdat.
Neuvottelu sujui hyvässä ja rakentavassa hengessä. Esille tulivat kaikki yksityiskohdat, joista keskustelimme johtokunnassa ennen kokousta.
Saimme HCR:n taholta vahvan viestin siitä, että uusi omistaja tulee panostamaan voimallisesti kentän kuntoon. Tavoitteena on saada kenttä maamme parhaimmistoon pelattavuudeltaan.
Neuvottelussa tuotiin molemmin puolin tärkeäksi koettuja yksityiskohtia esille. HCR:n taholla on runsaasti yksityiskohtia, joista he neuvottelevat eri osapuolten kanssa. Neuvottelut Kuusamo Golf ry:n roolista jatkuvat syksymmällä, kunhan HCR on syventynyt omalta osaltaan asiaan liittyviin moninaisiin yksityiskohtiin.
Kenttämme on yhä loistavassa pelikunnossa. Jatkamme kautta niin pitkälle kun säät sallivat.
Talvehtimiseen liittyvien hoitotöiden alettua on tavoitteena jatkaa vielä pelaamismahdollisuutta talvigreenien käyttöönotolla.
Terveisin
Markus Virmasalo